Kotiinpaluu

Näin kaksi ja puoli viikkoa kotiinpaluun jälkeen pystyn vihdoin kokoamaan joitakin ajatuksia aiheeseen liittyen. Tuntuu, että mikään ei ole muuttunut mun poissa ollessa, ja oikeastaan nyt tuntuu, että en ikinä olisi ollutkaan poissa. Aussit on mulla kuitenkin mielessä lähes koko ajan ja hirveä ikävä on aurinkoon ja lämpöön. Voisin sanoa, että olen ihan eri ihminen täällä loskan keskellä.

Takaisin kotiin muuttaminen ei ole ollut helppoa, koska matkustaessa tottui itsenäisyyteen ja myös yksinäisyyteen. Nyt mulla on kolme ihmistä koko ajan ympärillä, eikä ole ollut helppoa tottua taas oman perheen tapoihin. Oma kämppä alkaa pikkuhiljaa houkutella yhä enemmän, toivottavasti jo kesällä pääsisin muuttamaan. On kuitenkin ollut ihanaa nähdä perhettä ja sukulaisia, mutta en nyt välttämättä täällä enää jaksaisi asua.

Kuvat tässä postauksessa ovat Byron Baylta ja Brisbanesta, joissa vietin mun kolme viimeistä aussipäivää. Myös Sydneystä taitaa olla yksi kuva. Vikana päivänä kävin oopperatalolla ja muutenkin keskustassa pyörimässä, eikä mulla oikeastaan ollut kovinkaan haikea olo, koska tiedän vielä joskus palaavani Sydneyyn. Päivät Byronilla olivat mulle paljon vaikeampia, koska pidin paikasta niin paljon ja sain viettää siellä vain kaksi päivää. Öisin saatoin herätä itkemään ja päivät valitin Ilonalle, miten en halua mennä Suomeen.

Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan, eikä alkujärkytyksen jälkeen ole ihan niin kamalaa ollut, kuin olisin voinut luulla. Toki mun päivät menee lähinnä lusmuiluun, koska en ole vielä päättänyt, mihin pääsykokeisiin alan lukemaan. Iltaisin käyn treeneissä ja töissä, eli olen jotain sentään saanut aikaiseksi.

Kavereita olen myös ehtinyt nähdä, mikä on ollut ihanaa, mutta luulin, että mulla olisi ollut kovempikin ikävä heitä. Nyt tuntuu, että voisin jo lähteä takaisin ausseihin, kun kavereita on saanut moikattua. Aussikavereita on ikävä, ja olenkin puhunut puhelimessa osan kanssa. On kiva kuulla kuulumisia sieltä, koska täällä on välillä niin tylsää ja masentavan kylmää.

Jetlag ei aiheuttanut mulle sen suurempia ongelmia, ekoina iltoina saatoin olla tosi väsynyt jo kuuden-seiskan aikaan. Ja yhtenä aamuna taisin herätä neljältä enkä nukkua enää sen jälkeen. Nyt kuitenkin nukun ihan normaalisti ja pystyn valvoakin vähän pidempään. Mielestäni ausseihin päin mentäessä mulla oli pahempi jetlag, mutta toisaalta kulttuurishokkikin oli sinne päin pahempi. Ja olihan siinä myös se kamala perhe.

Pimeyteen on ollut aika vaikea tottua, mutta onneksi tällä viikolla on jo aurinkokin vähän paistanut. Odotan innolla kevään tuloa ja varsinkin kesää, että pääsen käyttämään kaikkia niitä kivoja vaatteita, joita ostin ausseista.

Elämä on siis jotakuinkin lähtenyt rullaamaan taas täällä Suomenmaalla, mutta koko ajan katselen kuvia Australiasta tai mietin, pitäisikö tulla farmitöihin huhtikuussa, kun työt täällä loppuu. Olen nyt kuitenkin hakenut kesätöihin Suomeen, ja tieto niistä tulee maaliskuuhun mennessä. Jos en pääse tänne töihin, saattaa olla, että oikeasti palaan ausseihin. Ken tietää.

Hostperheen hyvästeleminen meni yllättävän sujuvasti, en itkenyt sen suuremmin eivätkä lapsetkaan, onneksi. Sain hostäidiltä kyydin kentälle, ja meidän viimeiseksi keskusteluksi jäi se, miten hyvä tuuri meillä kävi, kun löysimme toisemme. Kokemus opetti minulle, että asiat järjestyvät aina, eikä turha asioiden vatvominen auta ketään.

Ausseissa opin myös monia muita asioita niin itsestäni kuin matkustamisestakin. Opin, että turha valittaminen ja nipottaminen käy pidemmän päälle raskaaksi, että asioihin kannattaa suhtautua rennommin. Suomessa olenkin saanut sanoa äidille jo monta kertaa, että "chill out", ei se elämä ole niin vakavaa. Opin, että välillä ei kannata suunnitella tekemisiä etukäteen, koska extempore-seikkailut ovat niitä parhaita seikkailuja. Matkustaessa yllätyksiä ei kannata pelästyä, vaikka olisin yksin ja peloissani, niin yleensä asiat kääntyvät parhain päin. 

Aion todennäköisesti tehdä vielä yhden postauksen, koosteen mun aussikuukausista. Sen aikaansaamiseen saattaa kuitenkin vierähtää hetki, onneksi mulla ei tässä nyt muuta olekaan kuin aikaa. 

~ Hilda